Jumala

Kuuntelen niitä Apulannan biisejä, joista osan tunnen ulkoa.
Ne tuudittaa mun mielen suruun tästä kaikesta ja se tuntuu niin kotoisalta.
Mistä kaikesta? En mä jaksa, kyllä sä tiedät.
Traumat, synnit, haaveet, väkivalta, nöyryytys, ilmastonmuutos, epäoikeudenmukaisuus, se että en vaan vittu kelpaa... Itselleni.

Joskus tuntuu niin voimattomalta.

Voisinko vaan nyt oppia olemaan syömättä niin helvetisti?
Ihan kuin se olis ratkaisu mun kaikkiin sotkuihin.

Good old days

Kolmen viikon äkkikatoaminen, yllätyitkö? Mä en.

En jaksa puhua sdgstä.
En ole muka ehtinyt laskemaan tarkkaan kaloreita, arvioinut vaan ja katsonut sitten että kuinka päin vittua tänään menikään.

Miten ei voi ehtiä, kun ehtii istumaan koneella/ tuijottaa telkkua / selata somea ja mussuttamaan sipsiä tuntikausia?

Niitä paljon puhuttuja punaisia helmiä punoutuu iholle.
Teen viillon toisensa jälkeen, kun tuntuu ettei mistään tule tarpeeksi syvää.
Eikä ne oikeesti syviä olekkaan.
Kuitenkin just niin syviä, että kun viikonloppuna nään J:tä, sillä on syy huolestua musta.

Tosi kivasti tehty taas, you go girl.

Olin tiistaina mallina hiusmuotinäytöksessä/värikoulutuksessa.
Jatkuvasti mietin mun mahaa ja käsiläskejä, se oli ainoa täydellisyyden rikkova tekijä, muuten kokemus tuntui niin sairaan hyvältä.
Järjestäjistä eräs sanoi että suorastaan hehkuin lavalla, otin sen haltuuni.
Otin ylpeydellä kaikkien katseet vastaan, en niitä kerjäten, vaan varmana siitä, että ansaitsen ne.
Kannoinhan ammattilaisen luomaa hiustyyliä, väriä kaunista kuin huurteinen syksyn lehti.

Oispa laiha, sitten voisin kelvata useammillekin lavoille. Tai siis antaisin itselleni luvan yrittää.
Anyway, tää kokemus oli todella voimaannuttava ja antoi mulle inspiraatiota ja varmuutta suunnastani.

Muutin kuun alussa pois porukoilta ja ainakin tähän asti tää on mennyt paljon paremmin kuin viimeksi yksin asuessani.
Silloin nukuin päivät ja valvoin yöt, ostin jokapäivä monta pussia sipsiä, keksejä ja karkkia.
Chew n spittasin niitä mättöjä illasta aamuun ja uudestaan.
Välissä nukuin, poltin ja kärsin närästyksestä ja oksetuksesta.
Nyt c/s - sessioita on harvoin, nukun melko hyvin ja pidän kiinni jonkinlaisesta päivärytmistä.
Näen kavereitakin nyt paljon useammin kuin silloin ja käyn porukoilla parinkin päivän välein.

Tilanne näyttää nyt tosi lupaavalta.

So am I

Miks tekisin  erillisen safkapvk- sivun, kun voin kirjata ne postauksiin?

Paino 55,6kg ???? mitä vittuu

- smoothie (banaania, mustikoita, mehua, riisiproteiinia, 

    chia-siemeniä, raakakaakaojauhetta) 220 (270)

- 3 riisikakkua, oivariinia, kermajuustoa 340

- pala suklaata 40

- 2 kuppia kahvia 5

= 605 (655)

Suluissa siis kokonaisuus ja ilman sulkuja ne jotka lasketaan SGDn mukaan (banaanin laskin, koska siinä on kuitenkin 80kcal/100g, mutta vastapainoksi mehua en, koska siinä oli 45kcal/100g).
Päivitän tätä illalla uudestaan, mutta menin jo rajan yli ahmiessani riisikakkuja, joten pyrin siihen ettei olisi pahemmin päivitettävää.

Harmittaa etten ole viimeaikoina pystynyt pidättäytymään tietyistä maitotuotteista.
En kai ole ainoa jonka vegaanisuus taukoilee välillä, varsinkin kun asun sekasyöjäperheessä.
Yksin muuttaessa repsahtelut toivottavasti vähenee, kun en itse tykkää ostaa maitotuotteita tms.

Tässä vielä tää SGD

Vähän nää "dietit" on hölmöjä, mutta näiden seurailu on ihan hauskaa ja onhan se selvä, että niissä pysyessä laihtuu.

Edit.

Tein kehonpainotreeniä ja joogaa 40min, ihanaa saada itsestään irti.
Kävin lenkilläkin koiran kanssa, kuten lähes päivittäin.
Harmi vaan että treenin jälkeen on erityisen vaikeaa vastustaa syömistä.
Eikä siinä mitään, jos haukkaa jotain terveellistä palauttavaksi, mutta mulla lähti lapasesta taas.
Teki mieli avomaankurkkua, mutta päädyinkin syömään neljä leipää sen kera.

- 2 kauratyynyä, 2 paahtoleipää, oivariini, kermajuusto, kurkku,
    vegemajoa, ketsuppia 435
- pala suklaata 40

Restrictaamisen ollessa mulle olevinaan niin hankalaa, päätin että vähennän kaloreista sen verran, kuin mun fitbitin mukaan olen liikunnalla kuluttanut.
Lasken kuitenkin ne vähäkaloriset kasviksetkin mukaan.

Näin laskien tänään

 + 1130 - 620 = 510

eli 110 yli rajan...

Päivitän jos saan treenattua vielä vähän lisää...

Think before I talk

Tuntuu että oon syönyt ihan sairaita määriä lately, mutta terveelle ihmiselle ne määrät olis ihan normaaleja.
Sitten J sanoo, että syön ihan liian vähän ja mietin vaan, että jos niin olisi, niin olisin paljon pienempi.
Mitä vittua.

Alotan nyt SGD:n, päivät menee väärässä järjestyksessä, kun alotan perjantaina, mutta eipä mun arjessa viikonlopulla ja arkipäivillä ole juurikaan eroa.
Kirjaan ruokapvk- sivulle syömisiä silloin kun saan aikaiseksi, ei jaksa ottaa paineita.
Paino ei ole liikkunut suuntaan tai toiseen.

Mulla ja J:llä oli juttua kesän alusta saakka, kuitenkin juhannuksena päädyin toisen pojan mökkiheilaksi.
Salasin tätä pitkään, mutta yksi ilta soitin J:lle ja itkien kerroin tapahtuneesta.
Se oli tietenkin surullinen, mutta ei onneksi vihainen, eihän me silloin oltu varsinaisesti yhdessä.
Paskasti tehty multa kuitenkin. Se heittikin mut sinne mökille.
Juttu ei kuitenkaan horjuttanut meidän suhdetta ja oon todella onnellinen Jn kanssa.
Välillä mä mietin ja pelkään, että mitä jos se onkin vaan kiltti mulle, mitä jos se ei oikeesti rakastakkaan mua..?
Ihan turhaa vainoharhailua, johtunee itsetunnon repaleisuudesta.

Muutan ensiviikolla sukulaisen kämppään vuokralle.
Asustelen siellä alustavasti vain joulukuun puoleenväliin, sitten palaan porukoille.
Viimeksi siellä asuessani mun vointi romahti, tai siis, ahmin ja lihosin.
Nyt toivon että oon paremmassa kunnossa ja pystyn hallitsemaan arkea itse, jos en, pääsen takaisin porukoille nopeasti, joten ei ole pelättävää.
Ihaninta on että mulla ja Jllä on oma paikka jossa saadaan peuhata ihan rauhassa.

Ilmoittauduin erääseen tanssiryhmään ja astangajoogaan, uusi koti on lähellä harrastuksia, joten uskon, että pystyn pitämään rutiinista kiinni.
Olen tanssinut ja joogannut aiemminkin, lähivuodet vain on olleet sellaisia, että on ollut vaikea edetä harrastuksissa.

Oon tosi innoissani tulevasta syksystä.
Kaikki tulee menemään niin hyvin kuin on tarkoitettu 💜

ps. nää kuvat voi tuntua vähän ristiriitasilta tekstiin nähden. Valitsin ne kuvaamaan niitä tunteita, mistä mun on vaikea kirjoittaa. Niitä tunteita, jotka tulee esiin rivien välissä.
J näkee ne mussa joskus iltaisin ja aina kun oon taas viillellyt. En haluais olla feikki, mutten haluais satuttaa Jtä mun murheilla, hymyilen vaan ja sanon että väsyttää "Tämmöstä tää on. Oon tottunut."

Atoms

Heipsansaa hepsankeikat 💜

Ei varmaan ole vaikeaa arvata, että Jllä oli lomaa, kun en ole taas aikoihin kirjoittanut.
Noh, ei mulla paljon uutta asiaa olekkaan.

Paino pysyttelee siinä samassa 54-56 kilossa, mutta syömiset on vaihteeksi tasapainottuneet hieman.
Lasken tällä hetkellä pisteitä syömisistä, unesta, vedenjuomisesta ja liikunnasta ten day challengen mukaan.
Tää on mun toinen kierros tässä kesällä ja maanantaina alkaa uusi.
Silloin otan tavoitteeksi ainakin ensimmäisinä viitenä päivänä pysytellä alle 500 kilokalorissa.

Treenaamaan säännöllisemmin en ole itseäni vielä saanut.
Onneksi käyn kolmatta viikkoa päiväosastolla ja kävelen usein iltapäivisin ympäri kaupunkia asuntonäytöissä.
Käveltyä tulee paljon, kun on syy lähteä kotoa jonnekin, koiranulkoilutuksen lisäksi.

Mulla oli asiaa vielä asumiskuvioista, ihmissuhteista ja siitä, että oon ollut tooosi väsynyt lately, mutta joku toinen ilta sitten.

Won't stop

Heippa just sä! 💜

Oon viettänyt paljon aikaa J:n kanssa viimeviikkoina, se basically asui mun luona, kun sillä oli pari viikkoa lomaa.
Mulla on tosi hyvä olla J:n kanssa ja voin puhua sille mistä vaan ja olla täysin oma itseni.
Siihen asti kuin pystyn.
Kun J näki vanhoja kuvia musta ja aikanaan tuoreista viilloista, se itki.
On ihan uskomatonta miten joku voi välittää musta niin paljon!
Oon myös pahoillani siitä, että sitä sattuu kun mua sattuu.

Otin viimeviikolla uuden tatuoinnin!
Sellainen siro kukka ja köynnösjuttu nilkassa.
Tatuoiminen on sellasta kaunista kipua.
Ajattelin siinä penkissä maatessani, että tää kaikki kipu on ansaittua ja ihanaa.
Viiltelyarpia väreillä.
Mä salaa ajattelen, että ne kaksi kasvia toisiinsa kietoutuneina on kuin minä ja J.
Voin kertoa sen sille sitten joskus vuosien päästä.
(kuva netistä, mutta samantyyppinen se mun)

Paino mulla on pysynyt melkein samana, jojoillut 54 ja 56 kilon välillä.
Tässä muutaman viikon aikana on tullut tyhjennettyä niin monta pulloa valkkaria, että en ihmettelisi, vaikka olisin ottanut oikeesti lisäkiloja eikä pelkkää turvotusta.
Oon syönytkin ihan mitä sattuu, ulkona vaikka mitä herkkuja ja kotona jotain vitun sipsiä jatkuvasti.
J on ihana, kun se ihan todella estää mua syömästä esim sitä sipsiä liikaa, kerroinhan sille että liiasta mättämisestä tulee mulle huono, ahdistava olo.
Se yrittää parhaansa mukaan auttaa, eilen se ehdotti mulle ruokapäiväkirjaa.
Kyllähän mä sellasta oon vuosia pitänyt, mut lately se on ihan jäänyt.

Pitäis kehittää liikuntasuunnitelma
pitäis ihan oikeesti noudattaa sitä
pitäis aktivoituu syömisten kirjaamisessa

Turhauttaa kun aina sanon että pitäis sitä ja tätä, mutta en kuitenkaan läheskään aina toteuta niitä.
Tai no, mähän aina sanon että mitään ei pidä tehdä.
Mä valitsen mitä teen, joka tarkottaa sitä että olen valinnut olla toteuttamatta tavoitteitani.

J sanoo ettei sitä haittaisi tippaakaan, vaikka olisin kymmenen kiloa isompi, mutta se ei pidä ajatuksesta, että hirveästi laihtuisin.
Kuitenkin, tää on mun keho ja mun elämä, en saa antaa muiden mielipiteiden vaikuttaa mun tavoitteisiin.

Ainiin, sanon sen täällä, kun ei sitä periaatteessa vielä tässä vaiheessa uskalla suoraan sanoa:

Taidan rakastaa sua, J

More than You know

Mä valitsin sinut,
ei siihen sen tapaamisen jälkeen miettimistä vaadittu.
Nyt ollaan jo pari.
Sä sanot että oon täydellisen kaunis
ja että on vain mukavaa, että mun masusta saa otettua kiinni.
Mä haluan laihtua ja mietin että mitä sä ajattelisit siitä.
Sä sanot että pidät musta ihmisenä, olen sitten minkä kokoinen vaan.
Ja mä rakastun.

54,5kg
Elokuussa se on varmasti jo 50kg.

Hollow Talk

Kolme viikonloppua kännissä,
kolme sielua mun iholla,
kolmesataa kehua kauniiksi.

Ne sanoo että mä oon hyvä näin,
mutta silti mä yhä pidän kiinni laihtumistavoitteesta.
Se on mun keho ja mä päätän millasena sen haluan.
Kun se paino nyt vaan laskisi.
Kyllä se laskee,
kun se on pysynytkin 55kilon puolella kaikesta huolimatta.

Oon törkeen koomassa enkä tiedä mitä sanoa.

Mut mä mietin että mitä ihmettä sanon sulle,
kun en tiedä haluanko nähdä sua sittenkään viikonloppuna,
vai sitä toista poikaa.
Sä olisit helppo,
mut en tykkää siitä kuinka paljon pussailet.
Sä tosin vältät aspartaamia etkä käytä shampoota,
sun äiti tekee itse luonnollista kosmetiikkaa ja sisko kauniita koruja.

Se toinen on mysteeri, mut oon katsellut sitä vuosikausia,
välillä se on tuntunut vähän väärältä,
mutta mulla vaan on niin paljon rakkautta jaettavana.
Me molemmat tiedettiin että se tapahtuisi.

My Addiction

Mä pääsin vihdoin alle 56kilon, aika täpärästi ja vain aamupainosta, mut kumminkin.
Oon aika yllättynyt, että paino on alkanu laskea yksiköstä lähdön jälkeen.
Oon kuitenkin syönyt mitä sattuu, enkä edes laskenut kaloreita.
Laskemattomuus tosin voi olla ihan hyvä asia, tulee ehkä syötyä vähemmän, kun menee vaan intuitiolla.

Jep, mun jakso yksikössä päättyi 5.5.
Oon ikävöinyt sitä paikkaa ja niitä ihmisiä joka päivä lähdön jälkeen.
Luin Keijulapsen uusimman kirjotuksen ja itketti kovasti kohdata taas se asia, että mä olen nyt kotona ja saan pärjätä ihan yksin.

Oon tosiaan aika yksin.
Kyllä mulla on kavereita, mut en vaan aina jaksa pitää yhteyttä tai tavata.
Sain tänään yhdeltä ihanalta ystävältä kutsun ylioppilasjuhliin, oon siitä törkeen liikuttunut.
Torstaina lähden 250km päähän tapaamaan kyseistä kaveria ja monia muita sielläpäin.
Tuntuu niin hyvältä ajatella et joku oikeesti haluaa vapaaehtoisesti hengata mun kanssa, tosin usein kyseenalaistan sen totuudenmukaisuuden.
Ehkä mun yksinäisyydentunto johtuukin vaan mun sisäisestä maailmasta, ei niinkään siitä, ettei olisi ihmisiä ympärillä.
Niin se kai useimmin onkin.

Kesän alkaessa tuntuu kuitenkin, että onnellisemmat päivät on edessä.
Viime kesänäkin matkustin usein kavereiden luo ja sain ihania muistoja kesäöistä.
Toivon että saan taas kokea kesän kaikki värit ihan parhaiden ihmisten kanssa.

Mulle on kovasti suositeltu psykoterapiaa, kuulemma hyötyisin siitä kun osaan käsitellä asioita rakentavasti.
Mä en vaan ole saanut yhtään vietyä asiaa eteenpäin.
En minä vittu jaksa ruveta soittelemaan ja järjestämään, en mä vaan koe olevani valmis huolehtimaan tollasista asioista.
Jotain kelan tukiasioitakin pitäisi säätää, mut ihan oikeesti mä en vaan saa aikaiseksi.
Oon niinku vaan että ihan sama.

Ja silti mut lähetettiin kotiin yksiköstä.

Good Goodbye

Onko tää ihan naurettavaa, itkisin mielummin. 

Onko tää kaikki mun päässä, tietysti on, se on mielenterveyden häiriö.

Siis mulla on ihan jäätävä olla. 

Mun ajatukset pyörii vaan yhdessä asiassa, enkä oikein pysty keskittymään muuhun.

Katsottiin Hachiko- leffaa ja itkin vähän, mut sitten se ajatus palasi taas.

Siis tuntuu että haluisin vaan että koko keho ja mieli vaan sammuis kunnes tää paska on ohi.

Mut vielä enemmän haluan sitä yhtä asiaa.

Haluan vittu lähteä himaan ahmimaan.

Niinku anteeks mitä?

Mä en ole laihtunut moneen kuukauteen kiloakaan ja itkeskelen painoani vähän väliä.

Teen suunnitelmia syömisistä ja liikkumisista, asetan painotavoitteita ja haaveilen siitä kun tulen päivä päivältä keveämmäksi.

Mutta ei. 

Tuntuu että oon ihan täysi epäonnistuja ja jokainen, joka seuraa tätä vierestä ajattelee, että musta ei ole mihinkään, että olen vaan laiska ja saamaton, että oon vaan säälittävä syrjäytynyt, menetetty tapaus.

Haluun yhtä aikaa maata himassa syömässä sipsejä, laihtua olemattomiin 

ja ehkä jossain mielen syvässä nurkassa parantua kaikesta.

Pelottaa niin saatanasti että missä oon kuukauden päästä tai edes huomenna.

Niin kauvan mä olen vaan suunnitellut ja haaveillut, mutta aina ratkennut ahmimaan.

Oon ihan täys narkkari. Sipsit ja muut on mun huume.

Vieroitus on helvettiä mut tiedän että se on ainoa tie vapauteen.

Samalla mulle kuiskitaan, että herkuttelu on ihan ok ja oon just hyvä tällasena.

En vittu halua että aika kulkee eteenpäin. 

En halua olla aikuinen. 

En halua että mummut ja pappa kuolee. 

En halua että äiti ja isä kuolee. 

En halua että siskot ja serkut vanhenee ja kuolee. 

En vittu halua että meidän koira kuolee. 

En halua menettää ketään rakasta.

Mun mieli on niin outo, kun se tuo tällaisia murheita pintaan. 

Ei mulla oikeesti ole juuri tässä hetkessä mitään hätää siitä, että menettäisin ketään. 

Ei ole mitään hätää juuri nyt. 

Ei todellakaan ole.

Silti musta tuntuu siltä!

Different sides

Lounaalla söin paljon, mutten liikaa.
Sen jälkeen napostin sipsiä.
Välipalalla oli niitä mokkapaloja, joita eilen illalla söin ihan hulluna.
Onneksi lähdin parin tyypin mukaan käymään kaupungilla,
siellä isossa kauppakeskuksessa johon kestää kävellä 25min.
Sitten söin sopivasti päivällistä, mutta päälle kourallisen lakuja.
Huomenna punnitus.

Tuntuu niin tyhmältä pitää blogia kun niin monena päivänä ei vaan yhtään jaksa tai tiedä mistä kirjottaa. Ei sillä etteikö mulla olis asiaa, se on vaan hankalaa pukea sanoiksi.
Oikeesti taidan vaan pelätä epäonistumista, että kirjotan jotain tosi tylsää eikä ketään kiinnosta.
Itseäni varten mun tätä pitäis kai kirjottaa, mut mulle on hankalaa pitää kiinni jostain mikä hyödyttää vain mua itseäni.

Missä sä näät itsesi vaikka viiden vuoden päästä?
  No... en mä yhtään tiedä. En mä nää tästä eteenpäin. En haluis mennä sinne, vaan taaksepäin.
Mitä siellä menneisyydessä on mitä sä kaipaat?
  Aika kai kultaa muistot, mut silloin mulla kai oli kavereita, tuntui että jotakuta kiinnostaa, ei tarvinnut itse miettiä jotain opiskeluja tai pärjäämisiä... Sitten kaikki muuttu. Yhtäkkiä olin yksin, eikä kukaan tuntunut välittävän. Masennus ja sh syveni ja vei mukanaan. Tulevaisuuden haaveet pirstaloitui mun romahtaessa. Tai en mä tiiä oliko mulla edes sellaisia.

Enkä edes tavoittele paranemista vaan laihtumista.
Haluun vaan ahmimisesta eroon ja olla puhdas ja siro.

Niinku mitä vittua oikeesti, haluunko oikeesti olla tässä samassa syömishäiriöpyörässä kymmenen vuoden kuluttua? Vittu 30 vuotiaana!

Oon niin vitun surullinen tapaus. Mitähän musta tulee.

Ja sit samalla puhun siitä, että elämä kantaa.
Että kaikella on jokin tarkoitus ja että me kaikki ollaan kauniita ja siunattuja.
Että nää tunteet on vaan meidän pienen ihmismielen kommelluksia, että elämä on oikeesti ihan mahtavaa.

Mä uskon joka sanan, mut silti vaan sattuu niin helvetisti.

Battle Symphony

En tiedä painoani.
En laskenut päivän kaloreita.
Ajattelin että välttyisin syömästä ylimääräisiä juttuja tilanteissa joissa olen miettinyt että oon syönyt vasta näin vähän, on mulla tähän varaa.
Välttyisin stressisyömiseltä.
Vitut.
Tosin ei nää uudet keinot koskaan yhdessä päivässä tuota tulosta, vai?

Skippasin aamupalan nukkumalla pitkään.
Lounaalla söin sopivasti, mutta sen jälkeen istuin tunteja koneella ja napostin jemmaamiani sipsiä ja suklaata.
Kävin kävelyllä ennen päivällistä, päivällinen itsessään oli sopiva, mutta söin kaksi vitun leipää sen jälkeen.
Kävelin reipasta tahtia koiran leikkitreffipaikkaan, mutta niiden jälkeen ostin sipsiä ja suklaata (ja uutta Pepsi maxia), menin autolla takaisin yksikköön (no okei silloin satoi), söin muutaman letun iltapalalla ja vielä ahmin sipsiä ja suklaata koneen ääressä kaiken sekoilun päälle.
Olisin edes viitsinyt chew/spitata ne mitkä napostin yksin huoneessani.
Ihan turha jossitella tho.

Sanoin etten söisi sipsiä pariin viikkoon- söin.
Sanoin aiemmin etten ahmisi yksikössä- ahmin.
Sanoin vuosi sitten että olisin viime kesäksi korkeintaan 50kg- u get the idea.

Tyhjiä lupauksia, niitä osaan vannoa.
Ihmissuhteissa ja yksityisissä jutuissa.
Kyllähän mä tiedän, että itseä ei saisi syyttää, sillä enhän mä hajamielisyydelle tai sairaudelleni aina mitään voi.
Mutta en voi olla välillä ajattelematta että olen ihan vitun perseestä, laiska, tyhmä ja läski.

-Miksi? Kui? Minkä takia?

-No en vittu tiedä!

Huh, tuntuupa hyvältä purkaa fiiliksiä tekstiksi.
Anteeksi, jos tän negatiivisuus vaikuttaa suhun.
Välillä minunkin vaan pitää uskaltaa näyttää ne negatiivisetkin fiilikset, vaikka haluisin kaikille näyttää vaan aurinkoista naamaa.

Revive me

Siis miks mä meen sinne taas, mistä vitusta me edes puhutaan!

Ravitsemusterapeutti kyseli mun syömisistä ja mä kerroin sille tarkalleen, yhtään liioittelematta tai vähättelemättä.
Se sanoi että ei mulla oo mitään hätää lihomisen kanssa, sillä mun syömä määrä on jopa hieman liian vähän mun kokoiselle.
Mä taas olen panikoinut jokapäivä kun kalorit on mennyt yli 1200.
Se laski että voisin hyvin syödä sen 2000kcal päivässä, että painon laskemattomuus johtuu vain aineenvaihdunnan hidastumisesta.
En tasan aio kuitenkaan syödä niin isoa määrää.
Ravitsemusterapeutin mukaan se määrä, mikä mulle tuntuu ihan hirveältä epäonnistumiselta, on juuri sopiva.
Kasviksia ja hedelmiä voisin syödä enemmänkin, sellanen höttöhiilarien himokin alenisi samalla, kun saisi masulle laadukkaampaa täytettä vähemmillä kaloreilla .

Tää käynti ratella oli oikeastaan ihan kiva, vaikka alkuun olikin vaikeaa lähteä sinne.
Tajusin, että jos en keskittyisi rajoittamaan syömisiäni, voisin silti ihan hyvin laihtua.
Söisin normaaleilla aterioilla normaaleja määriä, enkä ajautuisi syömään ylimääräsiä, harmittavia juttuja stressiin ja piilonälkään.
Periaatteessa voisin kokeilla syödä intuitiolla, laskematta kaloreita, mutta kalorien laskeminen on vaan mun juttu, en haluu päästää siitä irti.
Mutta jos yrittäisin olla kauhistumatta kun aterian kalorit ylittää 250kcal rajan, niin voisin välttyä niiltä 800 napostelukalorilta.
Tässä on niin kauvan jumitettu samassa painossa tapojen jumittaessa, että tuntuu oikealta kokeilla jotain uutta lähestymistapaa. Taas vaihteeksi.

Joskus olin aina tosi vastahakoinen raten neuvoja kohtaan, mutta nyt mä otan ne aika avoimesti vastaan.
On paljon helpompaa tehdä yhteistyötä.
Sitten istunnon jälkeen voin rauhassa soveltaa neuvoja laihtumiseni tueksi. Hihi.

💜💜💜

Linger

Mun on vaan tosi paha olla just nyt.
Itku polttaa kurkussa, mutta kyyneleet ei valu.
Ne kysyy miten voin ja mä en osaa vastata mikä mua vaivaa.

Ei mulla ole niin väliä.
Ei se haittaa.

Dissolve

Fiilis on vähän rauhoittunut viime postauksesta.

Oon ollut tasaisen alakuloinen, joka on itseasiassa ihan ok, kai siitä on kehittynyt mun mukavuusalue.

Jaksoin kuitenkin siivota huoneeni huolellisesti, pelata pitkään Just Dancea Wiillä (ihan törkeen hyvää liikuntaa!), käydä pitkillä kävelyillä koiran kanssa tai ilman ja tehdä järkeviä ruokia.

Viikonlopussa vaivaa vaan se hirveä ahmiminen.

Ostin monta pussia sipsiä ja mussutin niitä aina kun sain hetken yksin tai muuten vaan iski himo.

Eli laihtumisen kannalta viimepäivät ei ole vieneet mua eteenpäin.

Huomasin kotona kuitenkin, että lähes kahden viikon jakso yksikössä ilman suurempia sipsimussutuksia vähensi ahmimishimoa.

Kai se oli sellasta tottumusperäistä sekoilua, huomasin miettiväni välillä että eihän mun edes tee hirveästi mieli sipsiä, silti söin.

Perjantaina söin niin paljon äidin tekemää kaaligratiinia, että yritin pitkästä aikaa oksentaa.

Sormet kurkkuun, puistatus ja kirpeä yskäisy. 

Peräännyin.

Ei musta ollut siihen.

Seuraava kotiviikonloppu menee varmasti taas hitusen paremmin.

Täällä yksikössä syömiset on mennyt ihan hyvin tänään. Jos en olisi kotona aamulla syönyt viimeisiä sipsejä ja kahta leipää, ei tarvitsisi murehtia kaloreista.

Oon tosi väsynyt ja ulkona on jo pimeää, joten en viitsi mennä kuluttamaan ylimenneitä kaloreita kävelemässä.

Teen sisällä treenin niin saan kulutettua osan.

Tällä hetkellä katson siis kaloritavoitteet AIT- dietistä.
Tänään alkoi toinen viikko.

"Dietin" nimi on mun mielestä ihan hassu (#proanabutterflygringe), mutta ei anneta sen häiritä.

Broken ones

Oon syönyt taas vaihteeksi ihan vitusti liikaa.
Mulla on tästä niin hirveä olo, siis jos olisin yksin himassa käsitellyt saman safkamäärän,
se ei olisi päätynyt mun vatsaan, vaan suoraan suusta pönttöön.
Mun masu vaan huutaa armoa ja sitä kuinka läskipaska oon.

Haluisin niin kovasti kirjoittaa tyyliin että kalorit on pysynyt 800kcal alla ja hyvin menee, mutta en mä voi päättää mun sairautta.
Mun oireet nyt vaan on tällasia just nyt.
Jos mulla olisi anoreksia, sellaisena kuin aikanaan, ei mun tarvitsisi yrittää restrictata
- se tulisi luonnostaan, kun ei pystyisi syömään hirveitä määriä mitään turhaa paskaa.
En vaan saa muodostettua halutunlaista syömishäiriökäyttäytymistä, jos mun aivokemiat on ohjelmoitu toisenlaiseen käytökseen.
Ei sairautta voi pakottaa.
Jumalauta miksi mä haluan anoreksian? Se on tappava sairaus.
Oon vaan niin päihtynyt tästä sekoilusta.

Ehkä ajattelen, että kun olen jo kipeä ja luultavasti tulen pitkään olemaan,
niin haluaisin edes valita missä osassa helvettiä elän.

Stop complaining if you still keep eating!

Tsemppiä murut 💜

Shelter

Mulla menee ihan hyvin.

Yksikkö on jokatoinen viikonloppu kiinni, tämän viikonlopun vietin täällä, mutta sitä edellisen kotona.

Kotona tuli vaan ahmittua sipsiä aina kun oli mahdollisuus. 

Olin ollut yksikössä vasta kolme yötä, niin kotiin mennessä kiusaus oli suurimmillaan.

Tän viikon punnituksessa painoinkin 600g enemmän kuin viimeviikolla (ihan kuin noilla grammoilla olis käytännössä mitään merkitystä).

Mä syön täällä usein enemmän kuin oon suunnitellut ja napsin ylimääräisiä leipiä kunnon kerroksella Oivariinia (ei vegaanista- guilty pleasure), mutta jokapäivä mun olo hieman tasaantuu. 

Niinkuin tuntuu ettei ehkä ne sipsit ja muut ei ole niin välttämättömiä selviytymiselle.

Olen täällä nyt 11 yötä putkeen, toivon että jo näin lyhyt jakso saisi mut irti mun addiktiosta.

Ainahan sitä toivoa saa, eikö?

Yritän ajatella, ettei suuremmat annokset silloon tällöin haittaa mitään, että ne tukee mua ahmimishimosta pääsemiseen.

Kuitenkin täysi olo syömisen jälkeen on ihan kauhea. 

Sitä mä pelkään kun syö, sitä inhottavaa täyttä oloa. 

En ole koskaan pitänyt siitä.

Ähkystä harva varmaan pitääkään, mutta tarkoitan sitä ihan perus kylläistä oloa.

Ois niin siistiä olla aina semityhjä, mut saan syyttää itseäni olotiloistani ja vaa'an lukemasta.

Scared to be lonely

Moi.
Sori pitkä postaustauko,
asiat on pysyneet kai niin paikoillaan ettei ole tullut inspistä kirjoittaa.

Nyt on- mulla alkoi tiistaina jakso nuorten kuntoutusyksikössä.
Täällä asuu neljä todella mukavaa nuorta mun lisäksi ja työntekijätkin ovat osoittautuneet kivoiksi.
Hassua että täällä harjoitteleva opiskelija on saman ikäinen kuin mä (tai no 5kk nuorempi).
Eka viikko jää mulla lyhyeksi, sillä viikonlopuksi kaikki menee kotilomille (yksikkö on kiinni jokatoinen viikonloppu).

Mä tulin tänne jotta pääsisin ahmimisesta eroon.
Täällä on tietyt (tosin liukuvat) ruoka-ajat eikä mitään mahdollisuutta, että kehtaisin ahmia sipsiä huoneessani.
Se on ollut toistaiseksi tosi rankkaa että päivä on niin erilainen kuin kotona olisi.
Mulla on nytkin kauhea ikävä kotiin, mutta en tiedä onko se oikeaa ikävää vai vaan sitä, että himoitsen sipsiä tai jotain.

Mun paino on laskenut täällä, vaikka olenkin välillä kauhistellut kuinka "paljon" olen syönyt ja kuinka vähän treenannut. Torstain kontrollissa tsekattiin siis paino, joka oli 56,6kg vaikka olin juonut jo puoli litraa vettä. Se on kilon vähemmän kuin viikonloppuna sekä vähiten yli vuoteen.

Juttelin juuri yhden tytön kanssa meidän tilanteista.
Selvisi, että meillä on samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia monesta asiasta.
Hänenkin anoreksiansa on muuttunut ahmimishäiriöksi masennuksen pitäessä kädestä. Tavoittelemme molemmat ahmimisen lopettamista, jonka jälkeen emme tiedä päädymmekö uudelleen anoreksiaan vai jaksammeko yrittää parantua.
Aiemmin kävimme salilla (minä, hän ja opiskelija) jonka jälkeen söin "ison" lautasen päivällistä, mutta en huomannut, että tyttö olisi syönyt. Ehkä mä vaan kuvittelin.
Se vähän triggeröi, mutta pyrin suojaamaan itseni ulkoisilta vaikutteilta.

Sori, en oikeen tiiä tuliko tästä nyt mitään mielenkiintoista.
Olen jotenkin tosi uupunut ja tuntuu että kirjotan väkisin.

Love u 💜

Shape of You

Mä onnistuin tänään korjaamaan mun mokailut.
Söin siis ihan liikaa ihan sekavia juttuja päivällä, mutta lopulta kalorit ei edes menneet pahasti yli...
yli anyway!
Tsemppasin itseni juoksemaan crossarilla puoli tuntia (10min intervallein) ja kulutin sillä niin paljon että kalorit meni jopa alle Skinny Girl Dietin rajan.
Useille tällaset jutut on aika arkisia, mutta mulle tää oli suuri saavutus.
En ole vuosiin saanut tsempattua itseäni kunnolla mokailun jälkeen.

Mä tiedän että pystyn tähän, mä vaan tiedän...
Toinen välitavoite on vaan parin kilon päässä ja sen saavutettuani oon lähempänä 50kiloa, kuin lähtöpainoani.
Se on mulle iso juttu.
Tuntuu niin käsittämättömän hyvältä, kun pikkuhiljaa pudotettu kilomäärä nousee ja pudotettava laskee.
Vaikka se tapahtuu hitaasti, se tapahtuu.

Ei taida olla epäilystä mun suunnasta

Katsoin treenatessani Netflixistä tositapahtumiin perustuvan leffan Abzurdah.
Se kertoi melko klassisen syömishäiriötarinan, kuitenkin ihan eri viballa kuin vaikka Starving in suburbia.
Tähän pystyin samaistumaan tosi paljon- absurdin rakastunut ja absurdin surullinen olen ollut itsekkin.
Voin ehdottomasti suositella!
Vaikka sillä onkin vain reilu yksi tähti Netflixissä, kiinnostus aiheeseen ja ymmärrys siitä lisää kokemukseen monta tähteä.

Stay safe 💜

After Midnight

Uusivuosi meni loistavasti.
Söin päivällä pari banaania ja muutaman sipsin, niin illalla oli sitten tilaa viinille (jota tosin tuli juotua vain muutama lasi).

Tammikuun alkaessa alotin Skinny Girl Dietin sekä Liftedin kuukaudenmittaisen nettivalmennuksen.
Valmennuksessa keskitytään ruokavalion perusasioihin ja siihen että liikunta ja terveelliset elämäntavat yleensä tulevat osaksi arkea.

Aloitin myös about vuosi sitten erään nettivalmennuksen, mutta lopulta en jaksanut tehdä treenejä tai edes kuunnella kaikkia luentoja.
Siitä huomaa kuinka olen edistynyt vuodessa.

Tällä kertaa olen kuunnellut kaiki luennot ja ottanut niistä vähän oppia heti käytäntöön.
Treenikin on kulkenut loistavasti!
SGD kalorirajat heittelee välillä vähän yli, mutta ei niin että se vaikuttaisi erityisemmin tuloksiin.

Mulla oli ravitsemusterapia tässä hiljattain.
Tuntu jollain tavalla tosi hyvältä kun terapeutti sanoi, että on huolissaan mun painonlaskusta (marraskuun ajasta -5kg), vaikka kilomäärä musta tuntuukin pieneltä.
Varattiin mulle aika maaliskuulle- voi olla että mun paino tuo taas pienen ihanan järkytyksen.

Stay safe murut 💜