Sori pitkä postaustauko,
asiat on pysyneet kai niin paikoillaan ettei ole tullut inspistä kirjoittaa.
Nyt on- mulla alkoi tiistaina jakso nuorten kuntoutusyksikössä.
Täällä asuu neljä todella mukavaa nuorta mun lisäksi ja työntekijätkin ovat osoittautuneet kivoiksi.
Hassua että täällä harjoitteleva opiskelija on saman ikäinen kuin mä (tai no 5kk nuorempi).
Eka viikko jää mulla lyhyeksi, sillä viikonlopuksi kaikki menee kotilomille (yksikkö on kiinni jokatoinen viikonloppu).
Mä tulin tänne jotta pääsisin ahmimisesta eroon.
Täällä on tietyt (tosin liukuvat) ruoka-ajat eikä mitään mahdollisuutta, että kehtaisin ahmia sipsiä huoneessani.
Se on ollut toistaiseksi tosi rankkaa että päivä on niin erilainen kuin kotona olisi.
Mulla on nytkin kauhea ikävä kotiin, mutta en tiedä onko se oikeaa ikävää vai vaan sitä, että himoitsen sipsiä tai jotain.
Mun paino on laskenut täällä, vaikka olenkin välillä kauhistellut kuinka "paljon" olen syönyt ja kuinka vähän treenannut. Torstain kontrollissa tsekattiin siis paino, joka oli 56,6kg vaikka olin juonut jo puoli litraa vettä. Se on kilon vähemmän kuin viikonloppuna sekä vähiten yli vuoteen.
Juttelin juuri yhden tytön kanssa meidän tilanteista.
Selvisi, että meillä on samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia monesta asiasta.
Hänenkin anoreksiansa on muuttunut ahmimishäiriöksi masennuksen pitäessä kädestä. Tavoittelemme molemmat ahmimisen lopettamista, jonka jälkeen emme tiedä päädymmekö uudelleen anoreksiaan vai jaksammeko yrittää parantua.
Aiemmin kävimme salilla (minä, hän ja opiskelija) jonka jälkeen söin "ison" lautasen päivällistä, mutta en huomannut, että tyttö olisi syönyt. Ehkä mä vaan kuvittelin.
Se vähän triggeröi, mutta pyrin suojaamaan itseni ulkoisilta vaikutteilta.
Sori, en oikeen tiiä tuliko tästä nyt mitään mielenkiintoista.
Olen jotenkin tosi uupunut ja tuntuu että kirjotan väkisin.
Love u 💜
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti