En jaksa puhua sdgstä.
En ole muka ehtinyt laskemaan tarkkaan kaloreita, arvioinut vaan ja katsonut sitten että kuinka päin vittua tänään menikään.
Miten ei voi ehtiä, kun ehtii istumaan koneella/ tuijottaa telkkua / selata somea ja mussuttamaan sipsiä tuntikausia?
Niitä paljon puhuttuja punaisia helmiä punoutuu iholle.
Teen viillon toisensa jälkeen, kun tuntuu ettei mistään tule tarpeeksi syvää.
Eikä ne oikeesti syviä olekkaan.
Kuitenkin just niin syviä, että kun viikonloppuna nään J:tä, sillä on syy huolestua musta.
Tosi kivasti tehty taas, you go girl.
Olin tiistaina mallina hiusmuotinäytöksessä/värikoulutuksessa.
Jatkuvasti mietin mun mahaa ja käsiläskejä, se oli ainoa täydellisyyden rikkova tekijä, muuten kokemus tuntui niin sairaan hyvältä.
Järjestäjistä eräs sanoi että suorastaan hehkuin lavalla, otin sen haltuuni.
Otin ylpeydellä kaikkien katseet vastaan, en niitä kerjäten, vaan varmana siitä, että ansaitsen ne.
Kannoinhan ammattilaisen luomaa hiustyyliä, väriä kaunista kuin huurteinen syksyn lehti.
Oispa laiha, sitten voisin kelvata useammillekin lavoille. Tai siis antaisin itselleni luvan yrittää.
Anyway, tää kokemus oli todella voimaannuttava ja antoi mulle inspiraatiota ja varmuutta suunnastani.
Muutin kuun alussa pois porukoilta ja ainakin tähän asti tää on mennyt paljon paremmin kuin viimeksi yksin asuessani.
Silloin nukuin päivät ja valvoin yöt, ostin jokapäivä monta pussia sipsiä, keksejä ja karkkia.
Chew n spittasin niitä mättöjä illasta aamuun ja uudestaan.
Välissä nukuin, poltin ja kärsin närästyksestä ja oksetuksesta.
Nyt c/s - sessioita on harvoin, nukun melko hyvin ja pidän kiinni jonkinlaisesta päivärytmistä.
Näen kavereitakin nyt paljon useammin kuin silloin ja käyn porukoilla parinkin päivän välein.
Tilanne näyttää nyt tosi lupaavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti