Onko tää kaikki mun päässä, tietysti on, se on mielenterveyden häiriö.
Siis mulla on ihan jäätävä olla.
Mun ajatukset pyörii vaan yhdessä asiassa, enkä oikein pysty keskittymään muuhun.
Katsottiin Hachiko- leffaa ja itkin vähän, mut sitten se ajatus palasi taas.
Siis tuntuu että haluisin vaan että koko keho ja mieli vaan sammuis kunnes tää paska on ohi.
Mut vielä enemmän haluan sitä yhtä asiaa.
Haluan vittu lähteä himaan ahmimaan.
Niinku anteeks mitä?
Mä en ole laihtunut moneen kuukauteen kiloakaan ja itkeskelen painoani vähän väliä.
Teen suunnitelmia syömisistä ja liikkumisista, asetan painotavoitteita ja haaveilen siitä kun tulen päivä päivältä keveämmäksi.
Mutta ei.
Tuntuu että oon ihan täysi epäonnistuja ja jokainen, joka seuraa tätä vierestä ajattelee, että musta ei ole mihinkään, että olen vaan laiska ja saamaton, että oon vaan säälittävä syrjäytynyt, menetetty tapaus.
Haluun yhtä aikaa maata himassa syömässä sipsejä, laihtua olemattomiin
ja ehkä jossain mielen syvässä nurkassa parantua kaikesta.
Pelottaa niin saatanasti että missä oon kuukauden päästä tai edes huomenna.
Niin kauvan mä olen vaan suunnitellut ja haaveillut, mutta aina ratkennut ahmimaan.
Oon ihan täys narkkari. Sipsit ja muut on mun huume.
Vieroitus on helvettiä mut tiedän että se on ainoa tie vapauteen.
Samalla mulle kuiskitaan, että herkuttelu on ihan ok ja oon just hyvä tällasena.
En vittu halua että aika kulkee eteenpäin.
En halua olla aikuinen.
En halua että mummut ja pappa kuolee.
En halua että äiti ja isä kuolee.
En halua että siskot ja serkut vanhenee ja kuolee.
En vittu halua että meidän koira kuolee.
En halua menettää ketään rakasta.
Mun mieli on niin outo, kun se tuo tällaisia murheita pintaan.
Ei mulla oikeesti ole juuri tässä hetkessä mitään hätää siitä, että menettäisin ketään.
Ei ole mitään hätää juuri nyt.
Ei todellakaan ole.
Silti musta tuntuu siltä!
