Broken ones

Oon syönyt taas vaihteeksi ihan vitusti liikaa.
Mulla on tästä niin hirveä olo, siis jos olisin yksin himassa käsitellyt saman safkamäärän,
se ei olisi päätynyt mun vatsaan, vaan suoraan suusta pönttöön.
Mun masu vaan huutaa armoa ja sitä kuinka läskipaska oon.

Haluisin niin kovasti kirjoittaa tyyliin että kalorit on pysynyt 800kcal alla ja hyvin menee, mutta en mä voi päättää mun sairautta.
Mun oireet nyt vaan on tällasia just nyt.
Jos mulla olisi anoreksia, sellaisena kuin aikanaan, ei mun tarvitsisi yrittää restrictata
- se tulisi luonnostaan, kun ei pystyisi syömään hirveitä määriä mitään turhaa paskaa.
En vaan saa muodostettua halutunlaista syömishäiriökäyttäytymistä, jos mun aivokemiat on ohjelmoitu toisenlaiseen käytökseen.
Ei sairautta voi pakottaa.
Jumalauta miksi mä haluan anoreksian? Se on tappava sairaus.
Oon vaan niin päihtynyt tästä sekoilusta.

Ehkä ajattelen, että kun olen jo kipeä ja luultavasti tulen pitkään olemaan,
niin haluaisin edes valita missä osassa helvettiä elän.

Stop complaining if you still keep eating!

Tsemppiä murut 💜

Shelter

Mulla menee ihan hyvin.

Yksikkö on jokatoinen viikonloppu kiinni, tämän viikonlopun vietin täällä, mutta sitä edellisen kotona.

Kotona tuli vaan ahmittua sipsiä aina kun oli mahdollisuus. 

Olin ollut yksikössä vasta kolme yötä, niin kotiin mennessä kiusaus oli suurimmillaan.

Tän viikon punnituksessa painoinkin 600g enemmän kuin viimeviikolla (ihan kuin noilla grammoilla olis käytännössä mitään merkitystä).

Mä syön täällä usein enemmän kuin oon suunnitellut ja napsin ylimääräisiä leipiä kunnon kerroksella Oivariinia (ei vegaanista- guilty pleasure), mutta jokapäivä mun olo hieman tasaantuu. 

Niinkuin tuntuu ettei ehkä ne sipsit ja muut ei ole niin välttämättömiä selviytymiselle.

Olen täällä nyt 11 yötä putkeen, toivon että jo näin lyhyt jakso saisi mut irti mun addiktiosta.

Ainahan sitä toivoa saa, eikö?

Yritän ajatella, ettei suuremmat annokset silloon tällöin haittaa mitään, että ne tukee mua ahmimishimosta pääsemiseen.

Kuitenkin täysi olo syömisen jälkeen on ihan kauhea. 

Sitä mä pelkään kun syö, sitä inhottavaa täyttä oloa. 

En ole koskaan pitänyt siitä.

Ähkystä harva varmaan pitääkään, mutta tarkoitan sitä ihan perus kylläistä oloa.

Ois niin siistiä olla aina semityhjä, mut saan syyttää itseäni olotiloistani ja vaa'an lukemasta.

Scared to be lonely

Moi.
Sori pitkä postaustauko,
asiat on pysyneet kai niin paikoillaan ettei ole tullut inspistä kirjoittaa.

Nyt on- mulla alkoi tiistaina jakso nuorten kuntoutusyksikössä.
Täällä asuu neljä todella mukavaa nuorta mun lisäksi ja työntekijätkin ovat osoittautuneet kivoiksi.
Hassua että täällä harjoitteleva opiskelija on saman ikäinen kuin mä (tai no 5kk nuorempi).
Eka viikko jää mulla lyhyeksi, sillä viikonlopuksi kaikki menee kotilomille (yksikkö on kiinni jokatoinen viikonloppu).

Mä tulin tänne jotta pääsisin ahmimisesta eroon.
Täällä on tietyt (tosin liukuvat) ruoka-ajat eikä mitään mahdollisuutta, että kehtaisin ahmia sipsiä huoneessani.
Se on ollut toistaiseksi tosi rankkaa että päivä on niin erilainen kuin kotona olisi.
Mulla on nytkin kauhea ikävä kotiin, mutta en tiedä onko se oikeaa ikävää vai vaan sitä, että himoitsen sipsiä tai jotain.

Mun paino on laskenut täällä, vaikka olenkin välillä kauhistellut kuinka "paljon" olen syönyt ja kuinka vähän treenannut. Torstain kontrollissa tsekattiin siis paino, joka oli 56,6kg vaikka olin juonut jo puoli litraa vettä. Se on kilon vähemmän kuin viikonloppuna sekä vähiten yli vuoteen.

Juttelin juuri yhden tytön kanssa meidän tilanteista.
Selvisi, että meillä on samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia monesta asiasta.
Hänenkin anoreksiansa on muuttunut ahmimishäiriöksi masennuksen pitäessä kädestä. Tavoittelemme molemmat ahmimisen lopettamista, jonka jälkeen emme tiedä päädymmekö uudelleen anoreksiaan vai jaksammeko yrittää parantua.
Aiemmin kävimme salilla (minä, hän ja opiskelija) jonka jälkeen söin "ison" lautasen päivällistä, mutta en huomannut, että tyttö olisi syönyt. Ehkä mä vaan kuvittelin.
Se vähän triggeröi, mutta pyrin suojaamaan itseni ulkoisilta vaikutteilta.

Sori, en oikeen tiiä tuliko tästä nyt mitään mielenkiintoista.
Olen jotenkin tosi uupunut ja tuntuu että kirjotan väkisin.

Love u 💜

Shape of You

Mä onnistuin tänään korjaamaan mun mokailut.
Söin siis ihan liikaa ihan sekavia juttuja päivällä, mutta lopulta kalorit ei edes menneet pahasti yli...
yli anyway!
Tsemppasin itseni juoksemaan crossarilla puoli tuntia (10min intervallein) ja kulutin sillä niin paljon että kalorit meni jopa alle Skinny Girl Dietin rajan.
Useille tällaset jutut on aika arkisia, mutta mulle tää oli suuri saavutus.
En ole vuosiin saanut tsempattua itseäni kunnolla mokailun jälkeen.

Mä tiedän että pystyn tähän, mä vaan tiedän...
Toinen välitavoite on vaan parin kilon päässä ja sen saavutettuani oon lähempänä 50kiloa, kuin lähtöpainoani.
Se on mulle iso juttu.
Tuntuu niin käsittämättömän hyvältä, kun pikkuhiljaa pudotettu kilomäärä nousee ja pudotettava laskee.
Vaikka se tapahtuu hitaasti, se tapahtuu.

Ei taida olla epäilystä mun suunnasta

Katsoin treenatessani Netflixistä tositapahtumiin perustuvan leffan Abzurdah.
Se kertoi melko klassisen syömishäiriötarinan, kuitenkin ihan eri viballa kuin vaikka Starving in suburbia.
Tähän pystyin samaistumaan tosi paljon- absurdin rakastunut ja absurdin surullinen olen ollut itsekkin.
Voin ehdottomasti suositella!
Vaikka sillä onkin vain reilu yksi tähti Netflixissä, kiinnostus aiheeseen ja ymmärrys siitä lisää kokemukseen monta tähteä.

Stay safe 💜

After Midnight

Uusivuosi meni loistavasti.
Söin päivällä pari banaania ja muutaman sipsin, niin illalla oli sitten tilaa viinille (jota tosin tuli juotua vain muutama lasi).

Tammikuun alkaessa alotin Skinny Girl Dietin sekä Liftedin kuukaudenmittaisen nettivalmennuksen.
Valmennuksessa keskitytään ruokavalion perusasioihin ja siihen että liikunta ja terveelliset elämäntavat yleensä tulevat osaksi arkea.

Aloitin myös about vuosi sitten erään nettivalmennuksen, mutta lopulta en jaksanut tehdä treenejä tai edes kuunnella kaikkia luentoja.
Siitä huomaa kuinka olen edistynyt vuodessa.

Tällä kertaa olen kuunnellut kaiki luennot ja ottanut niistä vähän oppia heti käytäntöön.
Treenikin on kulkenut loistavasti!
SGD kalorirajat heittelee välillä vähän yli, mutta ei niin että se vaikuttaisi erityisemmin tuloksiin.

Mulla oli ravitsemusterapia tässä hiljattain.
Tuntu jollain tavalla tosi hyvältä kun terapeutti sanoi, että on huolissaan mun painonlaskusta (marraskuun ajasta -5kg), vaikka kilomäärä musta tuntuukin pieneltä.
Varattiin mulle aika maaliskuulle- voi olla että mun paino tuo taas pienen ihanan järkytyksen.

Stay safe murut 💜

Scars to your beautiful

Mä kävin syvissä epätoivon vesissä, mut hitaasti nousin ylös.

Nyt se paino sitten vihdoin on pari kiloa alle sen kammottavalta tuntuvan 60kilon.

Miten mä onnistuin?

Noh, selitetään "lyhyesti" sen verran mitä on jäänyt täällä kertomatta.

Yli vuoden mulla oli ihan armotonta ahmimishäiriöoireilua. 

Muutin syksyllä 2015 omaan kämppään, eikä mikään estänyt mua syömästä (tai no suurimmilta osin chew & spittaamasta) kolmea pussia sipsiä ja kahta pakettia suklaakeksejä yössä. 

Päivät pääasiassa nukuin ja illalla kävin kaupassa hakemassa mättöä jota mutustelin sitten aamuun asti netin ja telkkarin ääressä. 

Energiat oli tosi matalalla. 

En jaksanut yrittää käydä koulua ja kavereita näin silloin tällöin jos huvitti lähteä juomaan.

2016 alussa aloin seurustella 250km päässä asuvan pojan kanssa ja aloin nähdä uusia kavereita, jotka asuvat silloisen poikkikseni lähistöllä. 

Keväällä muutin takaisin vanhempien luokse ja aloin virkistyä.

Ahmin yhä lähes päivittäin, mutta tieto reissuista rakkaiden luo piti pinnalla.

Syksyllä pääsin aikuisten päiväosastolle kuudeksi viikoksi. 

Aamuherätykset palauttivat unirytmini normaaliksi ja säännöllinen lounas ja päivällinen asettuivat rutiineihini. 

Aloitin osastolla myös Seronilin, joka on tukenut hyvin ahmimisimpulssien lieventämisessä ja pitänyt oloa muutenkin tasapainoisempana.

Talven syventyessä virkistyin entisestään. 

Olen jaksanut liikkua silloin tällöin, syön pääasiassa säännöllisesti ja nukkumaanmeno onnistuu ihmisten aikaan. 

Ahmimista on vielä paljon, mutta se ei määritä päivärytmiäni vaan luikahtaa silloin tällöin tyhjiin tunteihin.

Matka on vielä pitkä tavoitepainoon ja ennenkaikkea tavoittelemaani elämäntapaan, mutta tämä talvi on osoittanut että onnistun.

Laittakaa kysymyksiä jos joku historiassani tai missä vaan askarruttaa, kiitos.

Ihanaa loppuvuotta ja onnea tulevalle vuodelle kaikki täällä pistäytyjät 💜

Castle of Glass

Mä oon niin perseestä.
En osaa ku ahmia ja teen kokoajan jotain väärin.
Helppo se on maata peiton alla ja kylpee omassa ihrassaan kattoen netflixiä sipsipussin kaa kun oikeesti pitäs olla edes kävelemässä tai jotain muuta järkevää.
Kaikki ihmiset on oikeesti ihania ja täydellisiä, niinkuin mäkin, mut tuntuu nyt vaan niin vitusti siltä et en jaksa kattella itteeni. Oon niin vitun läskipaskaoksettavalaiskakusipää.

En vaan jaksa. En millään.