Paino on laskenut vain hitusen viimekäynnistä, eikä mulla paljon uutta kerrottavaa muutenkaan ole, mutta iloisena hyvästä treenistä ja samaan aikaan ahdistuneena kahdesta leivästä, tunsin yllättävää tarvetta tulla kirjoittamaan.
Vaikka tuntuukin etten osaa.
En ole vieläkään töissä tai koulussa, mutta en enää ole saikullakaan, sillä lääkäri (joka oli onneksi vain väliaikaisesti nupolla) sanoi vuodenvaihteessa jotain sinneppäin, että mun vaan pitäisi ottaa niskasta itseä kiinni, että en minä kipeä ole.
Niin, en oikeastaan tiedä, oonko vain laiskistunut ja tottunut tähän monen vuoden sairasloman rytmiin, vai enkö oikeasti ole työkuntoinen.
Ollaan pohdittu ja tehty testejä, että voisiko mulla olla jotain neuropsykiatrista ongelmaa mielialajuttujen lisäksi. ADD kuvaisi mua aika hyvin, mutta aspergerinkin piirteitä tunnistan.
Näitä on alettu pohtimaan, kun mun mieliala tai syömisongelmat ei tällä hetkellä selitä sitä, miksi en saa asioitani hoidettua.
Jo lukiossa tuntui tosi vaikealta ottaa vastuuta ja varsinkin nyt "aikuisena" oon ihan hukassa hoidettavien asioiden kanssa, kun vanhemmat eivät enää ole musta niin vastuussa.
Kirjottelen lisää lähipäivinä, nyt jätän tähän, etten heti kyllästy.
”Otat nyt vain itseäsi niskasta kiinni, reipastut ja lopetat laiskottelun!” Ai että tuo tuntuu hyvältä silloin kun on ihan rikki. Tuollaiset lääkärit pitäisi poistaa potilastyöstä kokonaan. Voi olla ettet ole tottunut sellaiseen ”tavalliseen” päivärytmiin, mutta ei se laiskuutta ole. Mä olen yrittänyt saada elämää kasaan tosi pienin askelin, pieniä suunniteltuja tavoitteita. Vaikka ihan se että kerää eteisen lattialla olevat kirjeet keittiönpöydälle yhtenä päivänä, pienetkin jutut on jo paljon!
VastaaPoistaKiitos ihanuus! <3 Tulin vasta nyt käymään bloggerissa maaliskuun jälkeen :DD
Poista