Broken ones

Oon syönyt taas vaihteeksi ihan vitusti liikaa.
Mulla on tästä niin hirveä olo, siis jos olisin yksin himassa käsitellyt saman safkamäärän,
se ei olisi päätynyt mun vatsaan, vaan suoraan suusta pönttöön.
Mun masu vaan huutaa armoa ja sitä kuinka läskipaska oon.

Haluisin niin kovasti kirjoittaa tyyliin että kalorit on pysynyt 800kcal alla ja hyvin menee, mutta en mä voi päättää mun sairautta.
Mun oireet nyt vaan on tällasia just nyt.
Jos mulla olisi anoreksia, sellaisena kuin aikanaan, ei mun tarvitsisi yrittää restrictata
- se tulisi luonnostaan, kun ei pystyisi syömään hirveitä määriä mitään turhaa paskaa.
En vaan saa muodostettua halutunlaista syömishäiriökäyttäytymistä, jos mun aivokemiat on ohjelmoitu toisenlaiseen käytökseen.
Ei sairautta voi pakottaa.
Jumalauta miksi mä haluan anoreksian? Se on tappava sairaus.
Oon vaan niin päihtynyt tästä sekoilusta.

Ehkä ajattelen, että kun olen jo kipeä ja luultavasti tulen pitkään olemaan,
niin haluaisin edes valita missä osassa helvettiä elän.

Stop complaining if you still keep eating!

Tsemppiä murut 💜

Shelter

Mulla menee ihan hyvin.

Yksikkö on jokatoinen viikonloppu kiinni, tämän viikonlopun vietin täällä, mutta sitä edellisen kotona.

Kotona tuli vaan ahmittua sipsiä aina kun oli mahdollisuus. 

Olin ollut yksikössä vasta kolme yötä, niin kotiin mennessä kiusaus oli suurimmillaan.

Tän viikon punnituksessa painoinkin 600g enemmän kuin viimeviikolla (ihan kuin noilla grammoilla olis käytännössä mitään merkitystä).

Mä syön täällä usein enemmän kuin oon suunnitellut ja napsin ylimääräisiä leipiä kunnon kerroksella Oivariinia (ei vegaanista- guilty pleasure), mutta jokapäivä mun olo hieman tasaantuu. 

Niinkuin tuntuu ettei ehkä ne sipsit ja muut ei ole niin välttämättömiä selviytymiselle.

Olen täällä nyt 11 yötä putkeen, toivon että jo näin lyhyt jakso saisi mut irti mun addiktiosta.

Ainahan sitä toivoa saa, eikö?

Yritän ajatella, ettei suuremmat annokset silloon tällöin haittaa mitään, että ne tukee mua ahmimishimosta pääsemiseen.

Kuitenkin täysi olo syömisen jälkeen on ihan kauhea. 

Sitä mä pelkään kun syö, sitä inhottavaa täyttä oloa. 

En ole koskaan pitänyt siitä.

Ähkystä harva varmaan pitääkään, mutta tarkoitan sitä ihan perus kylläistä oloa.

Ois niin siistiä olla aina semityhjä, mut saan syyttää itseäni olotiloistani ja vaa'an lukemasta.

Scared to be lonely

Moi.
Sori pitkä postaustauko,
asiat on pysyneet kai niin paikoillaan ettei ole tullut inspistä kirjoittaa.

Nyt on- mulla alkoi tiistaina jakso nuorten kuntoutusyksikössä.
Täällä asuu neljä todella mukavaa nuorta mun lisäksi ja työntekijätkin ovat osoittautuneet kivoiksi.
Hassua että täällä harjoitteleva opiskelija on saman ikäinen kuin mä (tai no 5kk nuorempi).
Eka viikko jää mulla lyhyeksi, sillä viikonlopuksi kaikki menee kotilomille (yksikkö on kiinni jokatoinen viikonloppu).

Mä tulin tänne jotta pääsisin ahmimisesta eroon.
Täällä on tietyt (tosin liukuvat) ruoka-ajat eikä mitään mahdollisuutta, että kehtaisin ahmia sipsiä huoneessani.
Se on ollut toistaiseksi tosi rankkaa että päivä on niin erilainen kuin kotona olisi.
Mulla on nytkin kauhea ikävä kotiin, mutta en tiedä onko se oikeaa ikävää vai vaan sitä, että himoitsen sipsiä tai jotain.

Mun paino on laskenut täällä, vaikka olenkin välillä kauhistellut kuinka "paljon" olen syönyt ja kuinka vähän treenannut. Torstain kontrollissa tsekattiin siis paino, joka oli 56,6kg vaikka olin juonut jo puoli litraa vettä. Se on kilon vähemmän kuin viikonloppuna sekä vähiten yli vuoteen.

Juttelin juuri yhden tytön kanssa meidän tilanteista.
Selvisi, että meillä on samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia monesta asiasta.
Hänenkin anoreksiansa on muuttunut ahmimishäiriöksi masennuksen pitäessä kädestä. Tavoittelemme molemmat ahmimisen lopettamista, jonka jälkeen emme tiedä päädymmekö uudelleen anoreksiaan vai jaksammeko yrittää parantua.
Aiemmin kävimme salilla (minä, hän ja opiskelija) jonka jälkeen söin "ison" lautasen päivällistä, mutta en huomannut, että tyttö olisi syönyt. Ehkä mä vaan kuvittelin.
Se vähän triggeröi, mutta pyrin suojaamaan itseni ulkoisilta vaikutteilta.

Sori, en oikeen tiiä tuliko tästä nyt mitään mielenkiintoista.
Olen jotenkin tosi uupunut ja tuntuu että kirjotan väkisin.

Love u 💜