My Addiction

Mä pääsin vihdoin alle 56kilon, aika täpärästi ja vain aamupainosta, mut kumminkin.
Oon aika yllättynyt, että paino on alkanu laskea yksiköstä lähdön jälkeen.
Oon kuitenkin syönyt mitä sattuu, enkä edes laskenut kaloreita.
Laskemattomuus tosin voi olla ihan hyvä asia, tulee ehkä syötyä vähemmän, kun menee vaan intuitiolla.

Jep, mun jakso yksikössä päättyi 5.5.
Oon ikävöinyt sitä paikkaa ja niitä ihmisiä joka päivä lähdön jälkeen.
Luin Keijulapsen uusimman kirjotuksen ja itketti kovasti kohdata taas se asia, että mä olen nyt kotona ja saan pärjätä ihan yksin.

Oon tosiaan aika yksin.
Kyllä mulla on kavereita, mut en vaan aina jaksa pitää yhteyttä tai tavata.
Sain tänään yhdeltä ihanalta ystävältä kutsun ylioppilasjuhliin, oon siitä törkeen liikuttunut.
Torstaina lähden 250km päähän tapaamaan kyseistä kaveria ja monia muita sielläpäin.
Tuntuu niin hyvältä ajatella et joku oikeesti haluaa vapaaehtoisesti hengata mun kanssa, tosin usein kyseenalaistan sen totuudenmukaisuuden.
Ehkä mun yksinäisyydentunto johtuukin vaan mun sisäisestä maailmasta, ei niinkään siitä, ettei olisi ihmisiä ympärillä.
Niin se kai useimmin onkin.

Kesän alkaessa tuntuu kuitenkin, että onnellisemmat päivät on edessä.
Viime kesänäkin matkustin usein kavereiden luo ja sain ihania muistoja kesäöistä.
Toivon että saan taas kokea kesän kaikki värit ihan parhaiden ihmisten kanssa.

Mulle on kovasti suositeltu psykoterapiaa, kuulemma hyötyisin siitä kun osaan käsitellä asioita rakentavasti.
Mä en vaan ole saanut yhtään vietyä asiaa eteenpäin.
En minä vittu jaksa ruveta soittelemaan ja järjestämään, en mä vaan koe olevani valmis huolehtimaan tollasista asioista.
Jotain kelan tukiasioitakin pitäisi säätää, mut ihan oikeesti mä en vaan saa aikaiseksi.
Oon niinku vaan että ihan sama.

Ja silti mut lähetettiin kotiin yksiköstä.